Säveltäjä Olli Virtaperkon konsertto baritonisaksofonille ja yhtyeelle, Multikolor, kantaesitettiin Tampereella lokakuun lopussa 2016. Aamulehden arviossa TampereRaw-yhtyeen ja saksofonitaiteilija Joonatan Rautiolan kantaesittämä konsertto nostettiin ”viiden tähden konsertoksi”, ja yhdeksi ”hienoimmista uusista suomalaisista taidemusiikin teoksista aikoihin”. Uuden kotimaisen saksofonikonserton syntyminen ja esittäminen on aina Tapaus isolla T:llä. Saksofani selvitti, mistä on kyse.
Aihearkisto: Juttu
Soolon tarina
Teksti: Jari Eskola (2015)
Sosiaalisessa mediassakin aika ajoin kiertävä linkki Maarit Hurmerinnan Life is a Jigsaw -kappaleen esitykseen vuodelta 1973 tarjoaa meille saksofonisteille ja saksofonismista kiinnostuneille herkullisen ja erikoisenkin soolo-makupalan. ”Paroni” Paakkunainen soittaa erikoisen soolon (videossa n. kohdassa 1:24). Soolo hakee muotokielensä puolesta vertaistaan äänitetyn musiikin historiassa. Sen dualistinen ote – ensin out-genre-osuus, ja yllättävä palaaminen genreen – on hätkähdyttänyt ja kummastuttanut kuulijoita jo 40 vuotta. On selvää, että tähän liittyy tarina. Se tarina kerrotaan tässä.
Kadonneen kasarifonin metsästys
Teksti: Pekka Koivisto (2011)
Kesäkuussa 2011 menehtyi Bruce Springsteen & E Street Bandin jättiläismäinen saksofonisti Clarence Clemons. Hänen viimeiseksi julkiseksi esiintymisekseen jäi toukokuussa esitetty American Idolsin finaali, jossa Clemons soitti Lady Gagan kera menestyshitin ”The Edge of Glory”, kappaleen, jonka hän myös soittaa Gagan tuoreella levyllä. Jo aiemmin oli levyarvioissa ja nettipalstoilla julistettu suureellisesti, että Lady Gaga toi 80-luvun saksofonin takaisin pop-musiikkiin. Lausunto on kovin mahtipontinen, mutta se sai minut nostalgisesti muistelemaan 80-lukua ja sen ikonista pop- ja rocksaksofonia. En toki ole nostalgiassani yksin; netti on pullollaan aihetta käsitteleviä sivuja, gallupeja ja erilaisia top 10 -listoja.
Rock on monien musiikkityylien sekoitus ja suuri osa sen juurista on syvällä mustassa musiikissa. Siksipä ensimmäiseksi rocksaksofonisooloksi on joskus provosoivastikin mainittu Illinois Jacquetin soolo Lionel Hamptonin bändissä kappaleessa ”Flying Home” vuodelta 1942. Siinä on kosolti piirteitä, jotka reilut 10 vuotta myöhemmin määrittelivät swingistä ja rhythm & bluesista vaivattomasti rockiin siirtyneen saksofonin. Tööttäävä honkin’ sax oli syntynyt. Kovaa ja korkealta, rytmisiä riffejä. Kyseinen soolo vakiintui siinä määrin, että myös seuraavat saksofonistit soittivat sen aina samalla tavalla. Soolosta tuli sävellys tai ainakin kiinteä sovituksellinen elementti.
Kuka oli Wilfred H. Tuomikoski?
Teksti: Olli-Pekka Tuomisalo (2014)
Suomalaisen saksofoninsoiton aamuhämäristä löytyy useita mielenkiintoisia ja enemmän tai vähemmän merkittäviä hahmoja. Esikoiskirjassani ”Matti Rajulan elämä” kirjoitin tämän 1900-luvun alkupuolen merkittävimmän ja kansainvälisestikin korkeatasoisimman puupuhaltajamme elämäntarinan. Nyt työskentelen toisen kirjan parissa. Tämä tulee sisältämään suuren joukon elämäkertoja oman aikansa keskeisistä soittajista. Mukana on Radio-Orkesterin, HKO:n, Turun, Tampereen, Lahden ja Viipurin orkesterien klarinetisteja (mm. Sven Lavela, Väinö Koutonen, Cosimo ja Mario Sgobba, Eero Linnala) sekä useita freelance-pohjaisia saksofonisteja (Josef Kaartinen, Pej Manuel, Aku Wittenberg, Ville Virtanen). Yksi tärkeimpiä nimiä mutta samalla myös varsin mystiseksi jäänyt hahmo on Wilfred H. Tuomikoski. Hänestä ei tähän asti ole ollut juuri mitään tietoa saatavilla – vain se että hän Andania-laivan orkesterin mukana ”toi jazzin Suomeen” kesällä 1926 ja että hän nautti omana aikanaan suurta suosiota luoden ympärilleen suoranaisen tähtikultin. Olen tätä Saksofani-lehden numeroa varten tehnyt lyhennelmän hänestä kirjoittamastani elämäkertatekstistä.
Wilfred H. ”Tommy” Tuomikoski
Nuorukainen saapuu isiensä maille
Wilfred H. Tuomikoski syntyi 27.4.1907 Quincyssa Massachusettsissa Ilmajoelta kotoisin olleiden Ivar ja Fiina Tuomikosken siirtolaisperheeseen. Kivenhakkaajana työskennellyt isä soitti baritonitorvea suomalaisessa Quincyn Kansallissoittokunnassa. Sen yhteydessä toimi lähes kahdenkymmenen oppilaan oppilassoittokunta, johon poika isän innostamana luonnollisesti liittyi. Wilfred ryhtyi opiskelemaan klarinetinsoittoa soittokunnan johtajan Väinö Warvikon johdolla.
Wilfredin musiikkiopinnoista ei ole muuta tietoa, mutta hän oppi soittamaan myös saksofonia, oboeta ja viulua. Kirjassa Rytmin voittokulku (1949) mainitaan Tuomikosken saksofoniopettajaksi Andrew Jacobson. Jacobson soitti 1920-luvun alussa mm. John Philip Sousan orkesterin saksofonisektiossa.
Jazzlegenda Pentti Lasanen
Teksti: William Suvanne (2015)
Pentti Lasanen (s. 1936) on kevyen musiikin saksofonisti-pioneeri, jonka aktiivinen muusikon ura on jatkunut kuuden vuosikymmenen ajan. Tapasin Lasasen Arabialla joulukuussa 2014.
Nuori Lasanen sai ensimmäisen kosketuksen soittamiseen ja jazz-musiikkin kuusivuotiaana sotalapsena Ruotsissa. Ruotsissa oltiin askel edellä: Lasanen kuuli mustaa jazz-musiikkia ja opetteli itse soittamaan. 14-vuotiaaksi asti instrumentti oli nokkahuilu, kunnes hän sai ylipuhuttua Helmi-tädin ostamaan itselleen rikkinäisen klarinetin. Pian tämän jälkeen soitinvalikoima laajentui tenorisaksofoniin, alttosaksofoniin ja trumpettiin. ”Ensimmäisen esiintymiseni tein kaksi kuukautta klarinetin soiton aloitettuani. Soitimme kolme kappaletta, joista yksi oli ainakin Meksikon pikajuna ja toinen Kultainen nuoruus. Kolmatta en enää muista”, Lasanen muistelee.
1950-luvulla kysyntä muusikoille oli kova. Töitä oli paljon; radio-, tv- ja studiotyöskentelyä muiden keikkojen lisäksi. Lasanen kertoo, että töitä oli oikeastaan niin paljon, että monelta soittajalta jäi tekninen puoli hataraksi. ”Jokainen, joka osasi korva-kuulolta jotakin soittaa, sai jollakin tasolla duunia. Oli 3 000 tanssipaikkaa ja kaikki ravintolat tämän lisäksi. Ravintoloissa oli kausikiinnityksiä kolmesta neljään kuukautta kerralla. Vaikkei keikkoja ollut kuin kahdesta kolmeen viikossa, elanto oli turvattu”. Lasanen asui Suomeen palattuaan ja sotaväen käytyään Loviisassa ja vaikutti lukuisissa eri yhtyeissä. ”Yksi aikakausi oli vuodesta 1956 yksitoista vuotta eteenpäin, jolloin soitin kiinteästi Ronnie Kranckin bändissä, joka oli Suomen suosituin”. Lasanen muutti Helsinkiin Loviisasta 1959.