Suomen Saksofoniseura ry on perustettu vuonna 1995. Yhdistys kokoaa yhteen sekä klassisen että jatsin ammattilaiset ja harrastajat. Saksofoniseuraan kuuluu reilut 200 jäsentä.
Saksofoniseura palvelee jäsenistöään monipuolisesti:
- yhdistys julkaisee Saksofani-lehteä
- järjestää konsertteja
- tukee ja järjestää jäsenistöä palvelevia tapahtumia
- huomioi saksofonisteja Joosef Kaartinen -palkinnolla
Seura perustettiin nykymuodossaan keväällä 1995. Perustava kokous pidettiin 4. helmikuuta silloisella Jumo-jazzklubilla, paikalla oli parisenkymmentä innokasta ja aktiivista saksofonistia. Jo alusta alkaen seura oli avoin soittajille genrestä riippumatta, perustavassa
kokouksessa oli niin ”klasareita” kuin ”jazzareitakin”. Tasapuolisuuden nimissä päätettiin, että puheenjohtajan nuija vaihtuu vuosittain: jazzarilta klassiselle, ja jälleen jazzarille. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Seppo ”Paroni” Paakkunainen, varapuheenjohtajana toimi ”klassikko” Pekka Savijoki. Käytännöstä kuitenkin luovuttiin ennen pitkää, ja Olli Jaakkola toimi puheenjohtajana peräti kymmenen vuotta. Nykyinen puheenjohtaja Olli-Pekka Tuomisalo on toiminut tehtävässä vuodesta 2010.
Sittemmin perinteeksi muodostuneet kevätkonsertit saivat lähtölaukauksen juuri organisoituneen Saksofoniseuran ”suurella demonstraatiokonsertilla”, 23.2.1995 Kanneltalossa. Paikalla ollut muistelee tapahatuman olleen napakymppi: ”ensin kuultiin jazzin historiaa saksofonin kautta esiteltynä, tyylilajit New Orleans -jazzista swingin ja bepopin kautta Mulliganiin ja Coltranen jalanjäljille. Sisääntulo- ja väliaikatunnelmaa piti yllä saksofoniseitsikko, ja konsertin toinen puolisko oli omistettu mm. saksofonikvartetille ja -kvintetille. Pitkähkö konsertti päättyi Markus Fageruddin johtaman 12-henkisen saksofonikuoron esityksiin mm. Berlioz’n ja Debussyn sävelistä.”
Satoja klarinetin ja saksofonin ammattilaisia ja harrastajia kerännyt EuroCASS-kongressi kesällä 2001 oli seuran suuri ponnistus. Nettisivut ja Saksofani-lehti ovat vakiinnuttaneet asemansa. Jäsentoiminta vilkastui 2010-luvulle tultaessa: saksofoni/testipäivä, jäsenmatkat ja Furuvikin perhepäivä ovat toiminnan uusimmat muodot.
Seuran jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa. Kiinnostaako jäsenyys Suomen hulvattomimmassa soitinseurassa? Ole yhteydessä jäsenasioiden hoitajaan Seppo Olkkoseen.