Paavo Partti teki Saksofoniseuran
logon
Vuonna 1999 (Saksofani 1/99) esitettiin jäsenistölle
haaste suunnitella ehdotus seuran logoksi. Seuraavassa numerossa todettiin,
että yhtään ehdotusta ei ollut saapunut. Edes syksyyn 2000
mennessä ei oltu saatu ehdotuksia, ja vuoden 2001 Eurocass-tapahtuman
tiedotus odotti käynnistymistään.
Tässä vaiheessa katsottiin aktiivisempi
ote aiheelliseksi. Tehtävään päteväksi ja sopivaksi
ehdotettiin Paavo Parttia, etenkin vanhemman jäsenkuntamme hyvin tuntevaa
klarinetistia ja saksofonistia, joka myös on arvostettu mainosgraafikko
ja kuvataiteilija. Paavo otti haasteen vastaan innostuneesti ja tavoitteiden
kartoituksen jälkeen ryhtyi toimeen.Yllättävän nopeasti
saapui valmis ehdotus huomautuksin: ”Tässä kävi nyt niin,
että ässää muistuttava foni muuttuikin laulujoutseneksi!”
Tavoitteita määriteltäessä oli
nimittäin jo hymähdelty maneeriselle ratkaisulle kolmesta fonin
muotoisesta ässän venkurasta.
Saksofoniseuran johtokunta on hyväksynyt logon
mahdollisimman pian käyttöön otettavaksi.
Pelkistetyn selkeyden myötä merkin graafiset
edut tekevät mahdolliseksi mm. pienennyksen tarpeen mukaan ja luontevan
sinisen lisävärin käytön sekä nimitekstin eri
kielillä. Jokainen saksofonisti hahmottaa kuvion muotoilusta soittimensa.
Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, joka myyttisenä taruhahmona
on esiintynyt suomalaisen taiteen keskeisenä symbolina myös ylikansallisissa
yhteyksissä.
Upea merkki niin seuran sisäiseen kuin ulkoiseen
käyttöön, Eurocassista eteenkin päin.

___________
______________________________________________________________________________________________
Paavo Partti - In Memoriam
Puhelinvastaajan kautta saatettiin tieto tekijälle
laulujoutsen-logon hyväksymisestä. Parin päivän kuluttua
saapui suruviesti. Jouluviikolla 2000 Paavo oli menehtynyt äkilliseen
sairauskohtaukseen.
Edellä mainittujen lahjakkuuksien lisäksi Paavo muistetaan
kielellisenä ilmiönä sanojen merkityksen kyseenalaistajana
mm. Ylen ”Päivän mietelauseissa”. Hänen käsialaansa
olivat MTV:n Ilkamien mainiot välirepliikkisutkaukset. Ideoiden lähde
oli ehtymätön. Näissäkin viimeisissä kontakteissa
putkahti joka kerta sarkasmi tai pari tyyliin: ”Puhutaan aivoviennistä
– onko siinä mitään järkeä?” Paavo tuskin pahastuisi
jos lukisi: Laulujoutsenesta tuli joutsenlaulu.
Matti Kallio