Logosta taustatietoa täältä.

 

Ville Vannemaa vuoden 2009 Kaartinen palkinnon saaja.

 Saara Koskipää vuoden 2008 Kaartinen palkinnon saaja.

William Suvanne vuoden 2007 Kaartinen palkinnon saaja.

Seuran vuotuisessa konsertissa Malmitalolla 6.3.2007 esiintyi 3 klassista
kvartettia, Akateeminen Saksofonikvartetti, Sibelius-Akatemian Saksofonikvar-
tetti ja ConSax Saksofonikvartetti, sekä näistä koottu 12 saksofonin orkesteri,
kapellimestarinaan Jaakko Nurila.

Jazz-osuudessa soitti William Suvanteen kvartetti, Suvanne as, Tuomas J.
Turunen p, Mikko Pellinen b. ja Niko Votkin rummut.

Suvanne sai tilaisuudessa seuran Josef Kaartinen-stipendin. Hän aloitti sakso-
fonilla 15-vuotiaana Imatralla, muutti sittemmin Helsinkiin, jossa opiskeli mm.
Jari Perkiömäen ja Janne Murron johdolla. Vuonna 2004 hän sijoittui Jukka
Perko-kilpailussa kolmanneksi.
Vaihto-oppilas vuosi 2005-2006 Hollannissa muodostui käänteentekeväksi
niin instrumentin kuin säveltämisenkin suhteen. Niinpä tämänkin konsertin
ohjelmisto koostui kokonaisuudessaan Suvanteen sävellyksistä.

Suvanne jatkaa opintojaan Stadiassa.

Teuvo Siikasaari
seuran sihteeri

 

PAULI OKSALAN SUUKAPPALEPÄIVÄ 8.11.2006 POP&JAZZ KONSERVATORIOLLA

Tällä kertaa tilaisuus pidettiin yksi päiväisenä. Pop&Jazz Konservatorio oli
jälleen luovuttanut tilan seuran käyttöön, ja klo 10.00-16.00 välillä Oksala tarkasti
ja suoritti pikku hiontoja 9 muusikon 15 suukappaleeseen. Jälleen keran
oli todettavissa, että eniten "sanomista" on metallisissa suukappaleissa, jotka näyttävät
lähtevän valmistajilta melko viimeistelemättöminä.

Tuntuu siltä, että tämän tapaisille tilaisuuksille on tarvetta, joten järjestämme
näitä myös jatkossa. Suurkiitokset Paulille.

Teuvo Siikasaari, sihteeri

 

Seura järjesti Juttutuvassa jami-illan 8.2.2006. Illassa esiintyivät Janne Murto, Jari Perkiömäki ja
Esa Pethman, sekä Teuvo Siikasaari. Fonisteja avustivat Tuomas Kauppi, Ville Herrala ja Joonas Riippa.

Saksofoniseuran perinteinen kevätkonsertti pidettiin jälleen Malmi-talolla 28.3.2006.
Konsertissa esiintyivät Joonatan Rautiola säestäjänään Marko Hilpo, ja Juhani Aaltonen, Jari
Perkiömäki sekä Pertti Päivinen säestäjinään Samuli Mikkonen, Olavi Louhivuori ja Antti
Lötjönen.

Konsertissa Joonatan Rautiolalle annettiin vuoden 2006 Josef Kaartinen stipendi.

Suomen saksofoniseura jakaa vuosittain Josef Kaartinen stipendin vuorovuosin klassisille ja jazz-
saksofonisteille. Se on annettu seuraaville:
1996 Kai Ruskeepää
1997 Jouni Järvelä
1998 Hannu Lehtonen
1999 Joonatan Rautio
2000 Juha Keikkonen
2001 Jussi Kannaste
2002 Olli-Pekka Tuomisalo
2003 Olli Ojajärvi
2004 Jaakko Nurila
2005 Teemu Takanen
2006 Joonatan Rautiola

Saksofoniseura järjesti yhteistyössä Suomen Klarinettiseuran kanssa Eurocass 2001 tapahtuman 5. - 12.8.2001 akselilla Helsinki - Järvenpää, mistä löytyy lisää täältä.

Vuosi 2005 oli juhlavuosi

Suomen Saksofoniseura täytti 10-vuotta.
Josef Kaartisen syntymästä 100-vuotta.

Juhlakonsertti pidettiin Malmitalolla tiistaina 8.3.2005 klo 19.00.

Saksofoniseuran konsertti 2006 pidettiin Malmitalolla ti 28.3.2006 klo 19.00